Kertokaa
minulle uutinen!

Maailmoja syleilevä tiedonvälitys on siunaus, jonka hikisen käden kosketuksesta me kaikki, ikään ja sukupuoleen katsomatta, saamme nauttia.

Enää ei tapahdu Afrikan pimeässä viidakossa mitään perverssiä, mitä ei koko maailma saisi tietää iltapuuron lapioimiseen mennessä. Wanhaan hyvään aikaan saattoi kulua kuukausia ennen kuin kotikonnuilla tiedettiin, että sadat kotikylän ratsumiehet oli kuninkaan mukana hakattu tohjoksi.
Korpit olivat veripelloilla nokkineet luut puhtaiksi siinä vaiheessa kun nenäliinat älyttiin kaivaa esiin. Vähäpätöisiä asioita eivät kuriirit viitsineet edes levitellä.

Toista on nyt. Ei ole älyttömyyttä, jota ei lehdissä analysoitaisi loputtomiin. Jos julkku ei tanssi tähteiden kanssa niin sitten joku valopää kylvää kiviä leipään ja lasia laardiin.
Hulluille suotakoon huvinsa mutta ei megalomaaninen asioista tiedottaminenkaan ole täysijärkisten touhua.

Peräkammarin pojat luulivat 60-luvulla, että pahinta mitä saattoi tehdä, oli nukkua kädet peiton alla, ja hyvä niin. Nyt köyhän mielikuvituksen omaavat ihmiset, joilla ei ole kaikki muumit laaksossa, ammentavat idioottimaiset ideansa julkisista tiedotusvälineistä.
Laittakaa pakastesoossiin lasia, minä laitan mattoveitsen omenaan. Ja kun minä laitan mattoveitsen omenaan, sinä laitat viikatteen meloniin. Sinun otsikkosi syö minun otsikkoni mutta eipä hätää, joka päivä tarvitaan uusia otsikoita.
Huonot uutiset ovat kuin musta-aukko; mitä enemmän niihin ahdetaan energiaa sitä suuremmaksi ne muuttuvat.

Täydellinen sensuuri ei tietenkään ole mikään vaihtoehto yhteiskunnassa, jossa sananvapaus on arvokkaampi kuin ihmisen yksityisyys. Tiedottaa voi kuitenkin monella tavalla.
Uutinen on aina uutinen, mutta viikonpituiset katastrofireportaasit ovat jo liioittelua. Navetan omistajat tietävät, että vaikka paska on lapioitava, ei siihen silti tarvitse jäädä rypemään.

Kertokaa minulle uutinen ja tiedän, että jotakin pahaa on taas tapahtunut ja että pian tapahtuu jotakin vielä pahempaa. Pitäkää mieluummin ne kädet peiton alla.